Bysanttilainen ja kristillinen museo

 Bysantti-museon rakennus oli aiemmin 1800-luvun kaupunkihuvila, Villa Ilisia. Museoon liittyy hieno puutarha antikvaarisena kohteineen ja Lyseonin arkeologinen kohde on aivan puutarhan vieressä.

Museo huhtikuussa 2022. Kuva OI

 Museo on yksi Kreikan kansallismuseoista. Sen toiminta keskittyy  varhaiskristillisen, bysanttilaisen, keskiajan, jälkibysanttilaisen ja myöhempien ajanjaksojen uskonnollisiin esineisiin ja kulttuuriperintöön. Museon kokoelmaan kuuluu yli 25 000 esinettä Kreikan ja hellenismin vaikutusalueelta.  Museo on hyvä käyntikohde Bysantista ja sen jälkivaikutuksesta kiinnostuneille kävijöille.

 Villa Ilisia oli yksi vasta perustettuun pääkaupunkiin rakennetuista rakennuksista. Uusia rakennuksia ja infraa tarvittiin -  vuonna 1834 se oli vain noin 7000 asukkaan kaupunki.    

Palatsin rakentanut Piacenzan herttuatar omasi mielenkiintoisen taustan. Sophie de Marbois   syntyi Philadelphiassa Yhdysvalloissa vuonna 1785. Hän oli ranskalaisen valtiomiehen ja diplomaatin Marquis François Barbé de Marboisin ja hänen amerikkalaisen vaimonsa Elisabethin tytär.  Hän meni naimisiin Charles Lebrunin kanssa. Aviomies oli Napoleonin adjutantti.

Vuonna 1830 herttuatar innostui Kreikan itsenäisyystaistelusta ja loi läheiset suhteet itsenäisyystaistelijoihin. Vuodesta 1831 lähtien hän alkoi ostaa  suuria maa-alueita Ateenasta ja asettui pysyvästi kaupunkiin  vuonna 1837. Sophie de Marbois asui Villa Ilisiasa kuolemaansa 1854 saakka. Sen jälkeen rakennus siirtyi Kreikan valtion omistukseen ja sinne sijoittui mm. upseeriakatemia.

Arkkitehtina toimi Stamatis Kleanthis.  Kleanthis (s. 1802), opiskeli Berliinin arkkitehtuuriakatemiassa  uusklassismin mestarin Karl Friedrich Schinkelin johdolla. Villa Ilissian rakentaminen   alkoi vuonna 1840, lyhyen matkan päässä  kaupungin rajojen ulkopuolella ja lähellä   kuninkaallista palatsia (nykyinen  parlamenttirakennus). Sen rakennustyöt oli aloitettu 1836.

Villa Ilisia  sijaitsi Ilissos-joen rannalla. Joki on nykyään peitetty.  Rakennus oli osa Kifissias-puistokatua (nyk.  Vasilissis Sophias Avenue). Kadusta kehittyi nopeasti yksi  Ateenan kauneimmista bulevardeista,  pääkaupunginsymboli ja komeiden rakennusten reunustama eurooppalaistumisen tyyssija. Kadun varrella sijaitsivat  Ateenan yhteiskunnan merkittävimpien jäsenten yksityiset kartanot.

Museo luonnehtii huvilakompleksin arkkitehtuuria yhdistelmäksi, jossa klassismin elementit,  kuten    vaakasuora taso ja matalat suljetut tornit liittyvät romantiikan elementteihin valon ja varjon vaihtelua lisäävillä holvikaarilla, keskusrakennuksen kahdella etuosalla  ja  nostetulla katolla.

Museorakennus kuvattuna puutarhan puolelta. Kuva OI
Vuonna   1926  Villa Ilisia päätettiin sijoittaa Bysanttilainen ja Kristillinen museo. Rakennuksen julkisivut säilyivät osapuilleen Kleanthisin asussa, sisätilat muutettiin vastaamaan uuden käytön tarpeita.

Museon ovet avattiin vuonna 1930. Vuosina 1987–1992 museota peruskorjattiin ja se sai uudet maanalaiset näyttelytilat.

Museon puutarha varjoisine levähdyspaikkoineen on ehdottomasti kiertämisen arvoinen ja sieltä katsoen avautuu mainiosti myös rakennuksen 1830-luvun arkkitehtuuri.

Puutarhasta. Kuva OI

Sisäänkäynti. Kuva OI


Museon aulassa kävijöitä tervehtii keisari Justinianus, arkkipiispa Maximianos ja heidän seurueensa. Kyseessä on kopio San Vitalen (Ravenna) kirkon mosaiikista vuodelta 547 


Mikä oli Bysantti? Museo tiivistää alueen historian seuraavasti: Rooman valtakunnan pääkaupunki siirtyi vuonna 330 Roomasta Konstantinopoliin ja lakkasi vuonna 1453 ottomaanien valloitettua kaupungin.  Uusi pääkaupunki, jota luonnehdittiin uudeksi Roomaksi, "kaikkien kaupunkien kuningattareksi", oli itse asiassa Bysantium-niminen kaupunki, kreikkalaisen Megaran kaupungin muin ainen siirtomaa Bosporuksen rannalla. Keisari Konstantinus Suuri kunnosti, rakensi ja nimesi tämän kaupungin uudelleen. Konstantinopolista tuli koko keskiaikaisen maailman tärkein kulttuurikeskus. Konstantinopoli oli monikansallinen ja aluksi moniuskontoinen kaupunki. 500-luvulle asti Imperiumi levisi kolmella Välimeren ympärillä olevalla mantereella Euroopassa, Aasiassa ja Afrikassa. Kuitenkin 500-luvun lopulla, kun Rooman ja Imperiumin länsiosan miehittivät saksalaiset heimot, se oli rajoitettu vanhan alueensa itäisiin osiin. Siitä lähtien sen rajat muuttuivat jatkuvasti. 6. vuosisadalla se oli laaja, monikansallinen ja edelleen moniuskontoinen valtio. 1000- ja 1100-luvuilla se oli edelleen monikansallinen, ja se ulottui helleenien, Aigeianmeren ja Vähä-Aasian alueiden yli. 1200-luvulla, vuonna 1204, se lakkasi olemasta sen jälkeen, kun neljännen ristiretken ristiretkeläiset valloittivat kaupungin, ja se korvattiin pienillä osavaltioilla Bithyniassa (Nikea), Epiroksessa ja Pontoksessa (Trebizon). Uudelleenmuodostamisen jälkeen 1261 ja pääasiassa seuraavien kahden vuosisadan aikana, 14. ja 15. vuosisadalla, se ulottui vain joihinkin kreikkalaisiin maihin Konstantinopolin ympärillä. Bysantti ei ollut mitenkään muuttumaton; sille olivat ominaista loputtomat muutokset sen rakenteissa, sen toiminnassa ja luonteessa. Barbaariset hyökkäykset (2.–6. vuosisata). arabien laajentuminen (7. vuosisata), rutto, ilmastonmuutokset ja muut tekijät jättivät jälkensä sen kansalaisiin, hallintoon ja kulttuuriin. Karttakuvassa Konstantinuksen valtakunta 337 ja Justinianuksen valtakunta vuonna 565



4.–6. vuosisadalla Bysantti oli luonteeltaan roomalainen ja kielikin oli pääasiassa latina. Seurauksena kristinuskon asettamisesta valtionuskoksi jälkeisistä asteittaisista muutoksista, alueiden menetyksestä, ja ikonoklasmista vain harvat roomalaiset piirteet säilyivät 800-luvulle. Valtio oli siihen aikaan rajallinen ja monikansallinen, mutta kristillinen, ja sillä oli oma alkuperäinen kulttuurinsa; käytetty kieli oli kreikka. Hallintorakenne ja talous muuttuivat. Neljännen vuosisadan valtavat maakunnat katosivat, kaupunkirakenne romahti ja tilalle tuli linnoitettuja siirtokuntia. Bysantti maalaistettiin ja pysyi pääosin vauraana maaseutumaisena valtakuntana vuoteen 1204 asti. Vain keisari-instituutio pysyi ajassa muuttumattomana. Se muotoiltiin alkuvuosisatojen aikana sisällyttämällä kristinuskon henki hellenistisiin ja roomalaisiin poliittisiin käsityksiin kuninkuudesta. Keisari, jota ympäröi tiukasti jäsennelty hallitus ja kirkollinen hierarkia, toimi ainutlaatuisen imperiumin ekumeenisena johtajana, Jumalan edustajana maan päällä, joka huolehtii koko maailman kansalaisista ja johdattaa heidät todelliseen uskoon. Karttakuvassa Bysantti makedonialaisen dynastian kaudella 1056



Bysantin yhteiskunnan rakenne perustui kolmeen pääperustaan: joustava mutta voimakas hallinto, jota johti keisari; kristinusko, patriarkka kirkon johdossa; sekä kreikkalais-roomalainen perinne ja kreikan kieli. Kaikki kolme jättivät jälkensä sekä imperiumin jokapäiväiseen elämään, että sen kulttuurisiin ja taiteellisiin ilmaisumuotoihin. Konstantinopolin ryöstö ristiretkeläisten toimesta aiheutti lamauttavan iskun valtakunnalle, mutta johti myös uusiin suhteisiin ja yhteyskanaviin. Palaiologiset keisarit eivät pystyneet pysäyttämään poliittista rappeutumista sen jälkeen, kun heidät palautettiin Bysantin valtaistuimelle Konstantinopolissa vuonna 1261. Siitä huolimatta palaiologien panos taiteen ja kirjallisuuden alalla oli kulttuurin kannalta elintärkeä ja vaikutti sekä itään että länteen. Karttakuvasssa tilanne neljännen ristiretken ja Konstantinopolin valtauksen ja ryöstön 12.4. 1204 jälkeen. Latinalaiset alueet ja Trebizondin valtakunta (hallitsijana Komnenos-suku)


Museon näyttelyssä ensimmäiset salit ovat esitystavaltaan tekstipainotteisia, tekstiä on paikoin liikaakin, ja esillä on kristillisen taiteen alkuvaiheisiin liittyvää aineistoa ja Bysantin arkielämän pienesineistöä. Varhaiskristillisen taiteen taustoja nostetaan sinänsä kiinnostavasti esiin.  

Solidus oli Bysantissa käytetty kolikkoraha. Se oli Bysantissa käytössä vielä 1000-luvulla. Rahan arvo varmistettiin punnuksella



Kristillinen taide syntyi myöhään antiikin aikana Rooman valtakunnassa ja kristityt taiteilijat ja suojelijat käyttivät aikakauden kuvakieltä. Kristityt lainasivat tuttuja muotoja kreikkalais-roomalaisesta maailmasta ja täyttivät ne uudella sisällöllä. Karitsaa hartioillaan kantava paimen, joka on viime kädessä peräisin kreikkalaisista vasikan kantaja-  tai vohlankannattaja patsaista, käytettiin kuvaamaan ajatusta Kristuksesta Hyvänä Paimenena, "antoi henkensä lammasten edestä" (Joh. 10:11)


Matkan jatkuessa näyttelyn dynamiikka kasvaa ja esillä on hienoja objekteja Bysantin ja varhaiskristillisyyden kaudelta. Esillä on myös Egyptin varhaiskristillistä taidetta. 

Erityisesti bysanttilaiset ikonit ovat vaikuttavia ja ne on asetettu hienosti esille. Useampi esillä oleva  ikoni on kaksipuoleinen. Ikä näkyy useassa ikonissa. Kuluneisuudessaan ja patinassaan niitä on mahdollista tarkastella kuin nykytaideteoksia vaikka tekohetkellään 1000-luvun alkupuolella niillä oli toisenlaisia merkityssisältöjä.



Kaksipuolinen ikoni, jossa on edessä Neitsyt Maria ja Jeesus-lapsi (Hodegetria)  ja takana kaksi sotilaspyhimystä. 1200-luku



Kaksipuolinen ikoni, jossa Pyhä Yrjö pääosassa ja pyhät Marina ja Irene (?) takana. Ikoni yhdistelee Bysantin ja länsimaisen taiteen elementtejä. Kastoriasta, 1200-luku


Arkkienkeli Mikael. Aateliston suosimasta Konstantinopolin työpajasta, 1300-luku



Pergamenttikäsikirjoitus, 1100-luku


Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Valtion nykytaiteen museo EMST/National Museum of Contemporary Art Athens

Akropolis - Ateena

Ateenan agora