Kisat ovat ohi ja Ateenan kaupunki on
hiljentynyt hetkeksi. Jos näin voi sanoa koskaan miljoonakaupungista. Turistit
postuivat iloisin ja tyytyväisin mielin kukin tahollensa maapallon eri osiin.
Turistien joukossa poistui myös yli kymmentuhatta urheilijaa, joilla kaikilla
oli hillitön halu ja tahto voittaa ja näyttää taivaanmerkit epäilijöille. Mutta
jaossa oli vain kolmisensataa ykköspaikkaal Mitä enemmän kilpailukokemusta sen
helpompaa lienee tunnustaa toinen paremmaksi. Doping- käryjen yläpuolella leijui
jo avajaisseremoniassa kaiken yläpuolella Eros ikäänkuin edustamassa
inhimillisyyttä ja ihmisyyttä alkavissa kisoissa. Etukäteen puhuttiin ja
kritisoitiin liikaa aiheesta tekevätkö kreikkalaiset nämä kisat vai eivätkö.
Nämä epäilijät postuivat kisojen jälkeen lentoaseman suuntaan toistellen
Näkemiin ja Anteeksi- sanoja loputtomasti. Nämä kisat olivat parhaat näkemäni,
oli monen mielipide. Ja kalleimmat, lisäisi siihen kreikan kansalainen, sillä
velkaa kisojen järjestelyistä jäi huikea summa. Alustavien arvoiden mukaan
loppusummaa voisi verrata niin, että jokaisella kreikan kansalaisella olisi 6
miljoonaa euroa velkaa kisojen järjestelyistä.
Viimeisenä kisapäivänä seuratessani Taekwondo- otteluita Faliron hallissa, jossa
Suomen edustaja Teemu Heino putosi jatkosta ensimmäisessä ottelussaaan Vietnamin
edustajaa vastaan ajattelin että kova saavutus on jo saavutettu
olympiaedustuspaikka. Suomi ei menestynyt Ateenassa odotetusti ja
isänmaallisuuden tunteen nostattamiseksi tarvittiin Kimin Formula- voitto,
kaikki Nokian mainokset Ateenan katukuvassa, Suomen kaksi hopeamitalia, kaikki
Suomen voittamat mitalit painissa ja keihäänheitossa sekä isäntämaan Kreikan
kuusitoista mitalia.
Helena
Hera
Pääset tästä
katsomaan Ateenan kisojen lopputulokset