
|
Di Centa hullaannutti kotiyleisön
Hiihdon kuninkuusmatka 50 km päättyi Torinossa kotiyleisön
juhlaan Italian Giorgio di Centa voittaessa huipputiukan kisan
|

Photo: Andreas Cuzza
|
Aktiivisesta kilpailu- urastaan huolimatta Di Centa oli ollut vailla
maailmancup- voittoja. MM- joukkueviestikilpailut ovat tuoneet pronssia
1997 Trondheimissa sekä 1999 Ramsayssa ja hopeaa Salt Lake Cityssa 2002.
Obersdorff v.2005 saavutus, ensimmäinen henkilökohtainen hopeamitali
antoi esimakua kotikisoille Torinossa: 4x 10 km joukkueviesti toi
kultamitalin sekä talvikisojen kuninkuuslaji 50 km hiihto vihdoin
henkilökohtaisen kultamitalin.
|
Photo: Helena Hera
|
Curling- edustusjoukkueessa pelasivat kapteeni Markku Uusipaavalniemen lisäksi Wille Mäkelä,
Kalle Kiiskinen ja Teemu Salo. Varamies Jani Sullanmaa oli osa joukkuetta ja sai
myös olympiahopeamitalin.
Kalle Palander laski useaan otteeseen pohja-ajan muille kilpailijoille ja
suorituskykyä näytti riittävän mitalijahtiin asti. Palander olikin monen
suomalaisen ennakkosuosikki kultamitalitaistelussa. Mutta kävikin niin,
että laskun alkuvaiheessa ratakeppi ohittui suksen väärältä puolelta,
jonka tuloksena hylkääminen. Siinä meni Itävallalle kolmoisvoitto.
Kalle katkoi harmissaan sauvansa.

Tanja Poutiainen loi mahdollisuutensa mitaleille jo
ensimmäisellä kierroksella sijoittuen kolmanneksi. Toinen suurpujottelun
lasku sujui myös odotetusti josta tuloksena kunniakkaasti pujotteluhistorian
ensimmäinen olympiamitali Suomelle.
Hopeaa Torinosta:

Matti Hautamäki, normaalimäki
Mikko Ronkainen, kumparelasku
Tanja Poutiainen suurpujottelu
Janne Ahonen, Matti Hautamäki, Janne Happonen ja Tami Kiuru
mäkihyppy, joukkuekilpailu
Markku Uusipaavalniemi , Kalle Kiiskinen, Wille Mäkelä, Teemu Salo ja Jani Sullanmaa (varamies)
curling
Antero Niittymäki, Fredrik Norrena, Niklas Bäckström, Aki Berg, Lasse Kukkonen, Toni Lydman, Antti-Jussi Niemi, Petteri Nummelin, Teppo Numminen, Sami Salo, Kimmo Timonen, Niklas Hagman, Jukka Hentunen, Jussi Jokinen, Olli Jokinen, Niko Kapanen, Mikko Koivu, Saku Koivu, Antti Laaksonen, Jere Lehtinen, Ville Nieminen, Ville Peltonen, Jarkko Ruutu ja Teemu Selänne
jääkiekko
Pronssia Torinosta:
Markku Koski
lumilautailu, halfpipe
Virpi Kuitunen ja Aino-Kaisa Saarinen
maastohiihto, sprinttiviesti (p)
Hannu Manninen, Anssi Koivuranta, Antti Kuisma ja Jaakko Tallus
yhdistetty hiihto, joukkuekilpailu
|
|
Arrivederci Torino!
Khairete- Nikomen! Terve- olemme voittaneet!!
Suomen joukkueen menestys Torinossa meni valitteluista huolimatta paljon paremmin kuin
edeltävissä Ateenan 2004 kesäkisoissa joista palattiin suhteellisen heikon mitalimäärän
kanssa: kaksi hopeamitalia ja neljä pistesijaa.
Torinon talviolympialaisten
palkintojenjaossa nähtiin pääsääntöisesti iloisia ilmeitä. Myönteisesti yllättävien
joukkoon lukeutui ampumahiihtäjä Paavo Puurunen sijoittumalla neljänneksi 15 kilometrin
yhteislähdössä. Suomi sijoittui mitalitaulukossa 19.sijalle. Kuusi hopeaa ja kolme pronssia
parantaa kokonaismäärässä mitattuna sijoitusta 12.sijalle yhdessä Ranskan ja Alankomaiden kanssa.
Kisojen menestynein maa oli Saksa, joka saavutti 11 kultaa, 12 hopeaa ja 6 pronssia.
Puukkoja kaksi enemmän kuin Ateenassa 2004
Lillehammerin olympiakisoista 1994 alkanut Sisupuukko- perinne kuuluu suomalaiseen
olympiakisaperinteeseen, vaikka niiden jakoperusteet olivatkin Torinossa hieman erilaiset
ja poikkeavat. Vaikka puukkoja jaettiin, niin ei kuitenkaan tällä kertaa mitalisteille,
jotka ovat aikaisemmin olleet itseoikeutettuja sisupuukkojen saajia. Mitalistit saivat
ensimmäistä kertaa rahallisen menestysbonuksen ja puukkoja jaettiin muille suorituksillaan
olympiahenkeä kisojoukkueessa nostattaneille henkilöille. Ateenassa 2004 seitsemälle
urheilijalle jaettiin turvallisuussyistä kisakylässä pelkästään diplomit ja maskotit.
1 PAAVO PUURUNEN (12. ja 4.)
2 JUUSO LAHTELA (8.)
3 KEIJO KURTTILA (5.)
3 LAURI PYYKÖNEN (5.)
5 SAMI JAUHOJÄRVI (10.)
6 KIIRA KORPI (16.)
7 ANTTI AUTTI (5.)
8 KALLE PALANDER (9.)
9 ASKO HÄRKÖNEN (yleisjohto)
Saku Koivu valittiin KOK:n urheilijakomissioon
Saku Koivu valittiin yhdessä kanadalaisen maastohiihtäjä Beckie Scottin kanssa Kansainvälisen
Olympiakomitean urheilijakomission uusiksi jäseniksi seuraaviksi kahdeksaksi vuodeksi.
Komission aikaisempi suomalaisjäsen oli nyt kautensa päättänyt Jari Kurri. Kansainvälisen
Olympiakomitean elinikäinen kunniajäsen on myös suomalainen Peter Tallberg.
Saku Koivun valinta tapahtui kisojen aikaan Torinossa olympiakisoihin osallistuneiden
urheilijoiden äänestäessä viidentoista ehdokkaan joukosta kahta urheilijaa, joista kaksi
eniten ääniä saanutta tuli valituksi urheilijakomission jäseniksi. Eniten ääniä sai
maastohiihtäjä Beckie Scott, jolle annettiin 449 ääntä. Saku Koivu sai toiseksi eniten, 412 ääntä.
Urheilijat käyttivät aktiivisesti äänioikeuttaan, äänestysprosentiksi tuli 78,2.
MÄKIHYPPY JA LÄTKÄ VETIVÄT TV- YLEISÖÄ ENITEN
Suomi- Ruotsi ottelulla ennätyskatsojaluvut 2,2 miljoonaa

Photo: IOA
|
Olympialaisten jääkiekon loppuottelu
Suomi-Ruotsi 2-3 (1-0, 1-2, 0-1)
14.45 1-0 Kimmo Timonen (Teemu Selänne) yv
24.42 1-1 Henrik Zetterberg (Mikael Samuelsson, Christian Bäckman) yv
33.24 1-2 Niklas Kronwall (Henrik Zetterberg) yv
35.00 2-2 Ville Peltonen (Jussi Jokinen, Olli Jokinen)
40.10 2-3 Niklas Lidström (Mats Sundin, Peter Forsberg) tv
Maalivahdit
Antero Niittymäki 9+9+7=25
Henrik Lundqvist 6+9+10=27
Rangaistukset
Suomi 7x2 min, Ruotsi 7x2
Lehdistön valitsema tähdistökentällinen:
Antero Niittymäki
Kimmo Timonen
Niklas Lidström
Teemu Selänne
Saku Koivu
Aleksander Ovechkin
Direktoraatin valitsemat parhaat pelaajat:
Maalivahti: Antero Niittymäki
Puolustaja: Kenny Jönssön
Hyökkääjä: Teemu Selänne
Arvokkain pelaaja: Antero Niittymäki
Torinon kisojen mitalitaulukko
84 lajia
|
|
Maa |
K |
H |
P |
Yht. |
|
1 |
Saksa |
11 |
12 |
6 |
29 |
|
2 |
USA |
9 |
9 |
7 |
25 |
|
3 |
Itävalta |
9 |
7 |
7 |
23 |
|
4 |
Venäjä |
8 |
6 |
8 |
22 |
|
5 |
Kanada |
7 |
10 |
7 |
24 |
|
6 |
Ruotsi |
7 |
2 |
5 |
14 |
|
7 |
Etelä-Korea |
6 |
3 |
2 |
11 |
|
8 |
Sveitsi |
5 |
4 |
5 |
14 |
|
9 |
Italia |
5 |
- |
6 |
11 |
|
10 |
Ranska |
3 |
2 |
4 |
9 |
|
|
Alankomaat |
3 |
2 |
4 |
9 |
|
12 |
Viro |
3 |
- |
- |
3 |
|
13 |
Norja |
2 |
8 |
9 |
19 |
|
14 |
Kiina |
2 |
4 |
5 |
11 |
|
15 |
Tshekki |
1 |
2 |
1 |
4 |
|
16 |
Kroatia |
1 |
2 |
- |
3 |
|
17 |
Australia |
1 |
- |
1 |
2 |
|
18 |
Japani |
1 |
- |
- |
1 |
|
19 |
Suomi |
- |
6 |
3 |
9 |
|
20 |
Puola |
- |
1 |
1 |
2 |
|
21 |
Bulgaria |
- |
1 |
- |
1 |
|
|
Slovakia |
- |
1 |
- |
1 |
|
|
Iso-Britannia |
- |
1 |
- |
1 |
|
|
Valko-Venäjä |
- |
1 |
- |
1 |
|
25 |
Ukraina |
- |
- |
2 |
2 |
|
26 |
Latvia |
- |
- |
1 |
1 |
|
|