Kreikkalainen mies sanoo:

SUOMALAINEN NAINEN ON KUIN KREIKKALAINEN MIES-  TIETÄÄ MITÄ TAHTOO  

Kun rakastuu ulkomailla asuessaan ulkolaiseen mieheen tai naiseen on varmaa että kaikissa tapauksissa jossain vaiheess suhteen osapuolet joutuvat jossain vaiheessa luovimaan ristiriitojen synnyttämässä muukalaisuuden tunteen tilassa. Mutta suurten tunteiden kohde kiinnostaa koska hän on niin erilainen ja ainutlaatuisempi kuin kukaan muu. Kaikki piirteet hänen äänessään, eleissään ja olemuksessaan tuottavat voimakkaita tunne- elämyksiä, inohimon aaltoja ja tunnetta että hän ei ole vaihdettavissa kehenkään muuhun. Tuijotetaan hullaantuneina toisiaan silmiin, ruskeisiin ja sinisiin. 

Romanttisen rakkauden avulla ylitetään kaikki mahdolliset rajat. Luonnollisesti erilaisuus aiheuttaa tuoreessa parisuhteessa erimielisyyksiä ja väärinymmärrystä ennenkuin kuuntelemisen, ymmärtämisen ja intohimon tunteiden avulla syntyy yksimielisyys erilaisten kahdenkeskisten sopimusten myötä. 

Ateenalainen Giannis 34v. asui Suomessa kaksi vuotta ja opiskeli Suomen kieltä Helsingin yliopistossa. Kovin monia intiimisuhteita hänellä ei tunnusta tuona aikana olleen, vaan kertoo tuttavuuksien perustuivan ystävyydelle. Vertaillessaan suomalaista ja kreikkalaista naista keskenään hän sanoo että suurimmat erot on siinä, ettei kreikkalainen nainen  peittele seksuaalisuuttaan, ei yleensä urheile eikä ole kiinnostunut politiikasta. Yksi elämän tärkeimmistä peruskysymyksistä on löytää aviomies ja hankkia lapsia. Avioiduttuaan kreikkalaisessa perheessa aviovaimo palvoo lapsiaan ja antaa heille myös aviomiehelle kuuluvaa huomiota, jopa siinä määrin että aviomies ennenpitkää lähtee etsimään lämmintä syliä muualta,Giannis kertoo. Hän on kohtelias mainitessaan, että Suomessa naiset ovat kauniita, siistejä, itsenäisiä ja varmaankin uskollisempia kuin kreikkalaiset naiset. Suomalainen nainen tietää mitä tahtoo ja yleensä pyrkii saamaan sen, korostaa Giannis useaan otteeseen. Ainakin neljään kertaan tämän haastattelun aikana. Päinvastoin kuin kreikkalaisella naisella, perheen perustaminen ja aviomiehen löytyminen ei tunnu suomalaiselle naiselle olevan niin ensisijaisen tärkeää kuin opiskelu, itsensä kehittäminen ja sitten aikanaan löytää samanhenkinen kumppani. Elän tällähetkellä avoliitossa suomalaisen Mian kanssa täällä Ateenassa ja kokemuksesta voin sanoa, että jos suomalainen nainen avioituu kreikkalaisen miehen kanssa, anopin kanssa voi tulla vaikeuksia, sillä me kreikkalaiset olemme hyvin perhekeskeisiä ihmisiä ja äiti on hyvin monen kreikkalaisen miehen elämän tärkein nainen. Tästä voi muodostua kynnyskysymys jos ja kun suunnitellaan elämää yhdessä eteenpäin. 

Palatakseni otsikkoon – on toinen kertomus mitä kreikkalainen mies tahtoo.